tiistai 30. toukokuuta 2017

BEAUTY: Kuulumisia duunista

Parturi-kampaamo Rastaan Tampereelle ja ensi alkuun Petran hyppysiin on rantautunut uusi käsittely hiusten kasvattajille, luonnonkiharoille, pitkille, ohentuville tai vaikkapa raskauden jälkimainingeissa osan hiuksistaan menettäneille.

Löytyykö sinun hiuksista paljon eripituisia karvoja ja pelkkä latvojen siistintä kampaajalla ei riitä pintapörröisyyttä poistamaan?

Vai harmittaako sinua käydä kampaajalla koska aina jälkikäteen tuntuu, että mitasta otettiin enemmän kuin se toivottu sentti?

Split Ender hoitokäsittely, hiustenleikkaus -miksi ikinä haluammekin sitä kutsua, aiheutti naapurimaissamme melkoisen hypen sinne saavuttuaan. Tottahan se on, että vallalla oleva pitkien hiusten muoti aiheuttaa suuria haasteita hiusten kunnolle.

Split Enderillä pääset eroon huonokuntoisista hiuksista menettämättä senttiäkään pituudesta.
Split Ender leikkaa haaroittuneet hiukset tehden hiuksista kiiltävät ja terveemmän näköiset.

Laitteessa on Surgy-trim ominaisuus, joka ohjaa hiusten latvat teriin leikaten halutun määrän huonokuntoista kärkeä pois, vaikuttamatta hiusten pituuteen. Näin hiusten kasvatus on nopeampaa ja hiusten kauniina pitäminen helpompaa.

Ennen


Ensimmäisellä käynnillä hiukset pestään ja hoidetaan. Halutessasi voit varata Split Ender käsittelyn yhteyteen Olaplex-tehohoidon tai kasvipohjaisen Zerran hoitokäsittelyn maksimoidaksesi hiusten upean kunnon. Ensimmäisellä käyntikerralla käytämme 0,6mm terää joka leikkaa siis millintarkasti kaikista latvoista kuusi milliä. Jatkokäsittelyissä suosimme 0,3 mm terää. Jos kuitenkin käyntiväli venyy yli 2 kuukauden mittaiseksi, suosittelemme käytettäväksi 0,6mm terää.
Käsittelyyn varattava aika on n. yksi tunti. 

Hinta käsittelyllä on  hartiapituiselle hiukselle 45e, pitkälle hiukselle 55e.


Liikkeessämme on yksi Split Ender laite, joten ajanvaraus Split Enderiin onnistuu nettisivuiltamme ja varaamalla aika Petran penkkiin. Suosittelemme lämpimästi varaamaan lisäpalveluna Zerran tai Olaplex hoidon, jotta hiukset ovat mahdollisimman kauniina ja vahvoina valmiit kesään.




jälkeen
Split Enderillä pystymme leikkaamaan hiusten kärjet pois muuttamatta hiuksen muotoa tai mallia.




jälkeen



jälkeen


Olaplex-tehohoito Split Enderin kaverina

Olaplex  korjaa, vahvistaa ja suojaa hiusta aivan uudella tavalla. Olaplexin toimintaperiaate on erittäin yksinkertaista kemiaa, jollaista ei ole osattu hyödyntää ennen hiuskosmetiikassa. Olaplex sopii kaikenlaatuisille hiuksille. 

Zerran-tehohoito Split Ender käsittelyn kaverina

Zerran on 100% vegaaniproteiineista valmistettu tehohoito, joka toimii hiusten eri käsittelyiden yhteydessä tai sellaisenaan korjaamaan ja vahvistamaan hiusta. (Zerran ei myöskään sisällä silikonia, sulfaatteja, parabeeneja eikä metyyli-isotiatsolinonia.)


Tervetuloa hoitamaan hiukset kauniiksi!

perjantai 24. helmikuuta 2017

maanantai 6. helmikuuta 2017

Makuuhuone

Melkein valmista, huh.

Vuosi sitten aloitettiin. Massiivisella purkamisella ja auki repimisellä. Purua kannettiin ulos toistasataa 250 litran säkkiä. Lapset illalla nukkumaan. Sähköttömässä, kylmässä yläkerrassa painettiin. Enemmän kyllä mies painoi.

Onneksi se on muisto vain ja nyt sille lapsiperheen helvetille voi jo vähän naurahtaa.
Yläkerta alkaa siis olemaan valmis. Listat jätettiin tarkoituksella tälle vuodelle. Makuuhuoneen ja vaatehuoneen välistä puuttuvat vielä vaneriovet, seinät maalasin neljällä, ellen viidellä erisävyllä.
Nyt olen saanut rauhan.



Lattiassa Forbon ekologinen Marmoleum Click sävynä Rosemary Green, seinissä kalkkimaali sävynä San Saccaria.

Olen onnellinen saadessani levätä täällä,












.anna.


maanantai 9. tammikuuta 2017

Kylpyhuone.

HYVÄÄ UUTTA VUOTTA IHAN JOKAISELLE.

Olen kyllästymiseen asti vuoden 2016 jankuttanut rakentavamme yläkertaa kuin Iisakin kirkkoa konsanaan. Voin kuitenkin vihdoin todeta että listoja vaille valmiita ollaan. Olemme asuneet yläkerrassa nyt Itsenäisyyspäivästä asti ja ai että kun meillä on lämmintä =)

Ja ihan nättiäkin. Muutaman räpsyn olen laittanutkin Instagramin puolelle mutta yläkerta ei kuitenkaan annan minulle hengen rauhaa. Olen maalannut seinät jo useammalla erisävyllä ja täydellistä en ole löytänyt. Seinissä tällä hetkellä komeilee Uulan Kaakao sävy joka onkin päivänvalossa täydellinen. Illalla hän ottaa ja taittaa violettiin!!! en kestä.

Otan siis kuvia makuuhuoneesta kun saan tämän maalaus urakan siihen pisteeseen jollaisena sen silmissäni näen.


Tässä alla kuitenkin muutama kuva valmistuneesta surullisen kuuluisasta kylpyhuoneesta. 
Teräs hylly on Stringin. 




Peilin yläpuolella oleva valaisin löytyi yläkerran varastosta purkamisen yhteydessä.  Kauniisti sopii tuohon Ikean peilin päälle.


Peilistä näkyy vastakkaiselle seinälle johon jätimme vanhaa tiilimuuria näkyviin. 

Allastaso on Duravitin jonka tilasin Lontoosta viime tammikuun alennusmyynneistä. Pienen säädön jälkeen allas saapui perille riekaleisten pahvien ympäröimänä, EHJÄNÄ!


Lattian laatat ovat Pukkilan Naturasarjaa. Valkoisessa isossa laatassa on saumavärinä valkoinen ja lattian kermansävyisessä kivipuristelaatassa antrasiitti. 


Katon materiaali on Mänty sormipaneeli jonka käsittelin Saunavahalla suhteessa 5/6 osaa väritöntä, 1/6 osaa valkoista. Ajatuksena se että mänty ei pääsisi kellastumaan.


Ja Super ihana ja kaunis ovi teetettiin omien suunnitelmien mukaan puusepällä ja maalattiin Uulan pellavaöljymaalilla mustaksi. Kahva ja lukko puuttuu joten haluan esitellä oven vielä ihan omassa jutussaankin.

Kylpyhuoneen toiselle laidalle tuli paikka suihkukaapille. Valitsimme Idon suositusten perusteella. Ja on kyllä suihkukaapiksi nätti ja kätevä... ja kallis.


Ihanaa tammikuuta kaikille. Syödään terveesti, ulkoillaan ja pidetään sydämemme kaikin tavoin kunnossa <3

.anna.