lauantai 29. marraskuuta 2014

Piparkakkuja.

Tänään on tarkoitus juhlia pikkujoulua lasten kanssa. Koristella joulua, leipoa pipareita ja pulla-poikia. Joululaulut taustalla ja meidän kohta viisivuotias innokkaana äidin apurina.
Tähän kuvitelmaan voisin vielä lisätä kuinka yksivuotiaamme leikkisi omilla leluillaan ja jaloista kuuluisi ä-ä-ätä. Ehkäpä jopa lumihiutaleita leijailisi hiljalleen taivaalta.








Kahden pojan äidin unelmat saattavat ehkä joskus toteutua mutta se päivä ei ollut vielä tänään.
Äidin flunssa pahenee ja kahden kaulimen pyöräytyksen jälkeen saa niistää.
Viisivuotias kiinnostuu kaulimisesta noin 4 sekuntia jonka jälkeen piparkakkutaikina alkaa muuttumaan Transformereiksi, räjäytyksiä ja kuolleeksi heittäytymisiä pitkin lattioita. 
Yksivuotias roikkuu lahkeessa ja äiti niistää.

Minä muistan lapsuudessa ihanina hetkinä piparintuoksun ja äidin kanssa leipomiset mutta oliko se niin?  Onko muilla lapsiperheillä "piparintuoksuista" valmistautumista pikkujouluun?




Lopputuloksena kuitenkin vuoden ensimmäiset piparkakut vaikka se joulumieli ei nyt mukaan ehtinytkään. 







Haimme poikien kanssa postista Babyshop:in paketin. Paketissa oli juttuja pukinkonttiin, mutta myös nämä Ralph Laurenin ruutupaidat. Yleensä en lapsia ihan näin merkkivaatteisiin pue mutta nyt alehinnoista vielä -30% ja oikeat koot sattui olemaan niin nyt on paidat loppuvuoden juhliin.



Oikein mukavaa viikonloppua, pysykäähän terveinä
JA
KIITOS kaikille äänestäneille Sisustusniksit sivustolla. Tavoittelemani 100 ääntä on tullut täyteen <3

.anna.







Ei kommentteja:

Lähetä kommentti