tiistai 16. joulukuuta 2014

Lautalattian maalaus

Viime viikolla sai työhuoneen lattia ensimmäisen maalipinnan. Vai sanoisinko että pinnoitimme työhuoneen lattian.
Lautalattioiden maalaus on tosi tosi kirjoitettu aihe blogeissa ja keskustelupalstoilla.
On vannoutuneita Tikkurilan Betoluxin käyttäjiä, sekä Betolux Aquan käyttäjiä. On Uula diggareita ja Sateenkaari värin kannattajia.  Sitten vielä Permot yms.
Se on varma että jokaisella maalilla on plussat ja miinuksensa.






Talon remonttien ollessa siinä pisteessä että lautalattioita oli kaivettu erinäköisten virityksien alta esiin, oli aika päättää mikä maali lattiaan. Sävy oli selvä mutta valmistaja ei. Perus Tikkurilan Betolux tippui pois laskuista voimakkaan tuoksunsa ja pitkän kuivumisajan vuoksi. Betolux olisi ollut se nro.1 ulkonäkönsä ja kestävyytensä vuoksi.
Betolux Aqua taas epäilytti kestollaan. En ole valmis henkisesti koskaan ikinä hiomaan ja uudelleen maalaamaan lattioita joten jos korjausmaalausta tarvitsee tehdä täytyy tuotteen sopia pintaan ilman hiomapaperiakin.
Maaleista lukiessani olo muuttui vain epävarmemmaksi. Päätimme lähteä omalle polulle. Tuotteeseen josta koskaan emme olleet kuulleet emmekä lukeneet. Enkä edes muista missä siihen ensimmäistä kertaa osuimme. Valintamme oli Solmasterin UR-300 lattiapinnoite.

Solmasterin sivuille tästä.



Tuote on suomalaisen yrityksen valmistama. Monet yrityksen tuotteista perustuvat biologisesti
hajoaviin, luonnollisiin raaka-aineisiin  Tuote ei haise "maalatessa" oikeestaan millekkään.
Solmasterin UR-300 on hengittävä ja mikä parasta, lattialla voi kävellä jo muutaman tunnin kuluttua. Kevyeen käyttöön valmis  n. kuuden tunnin kuluttua ja lopullinen lujuus kolmessa päivässä. Pinnoite ei sovi sisustajalle joka haluaa lattiasta täyskiiltävän tai täyskovan. Tuotteessa on himmeä kiilto. Mutta näin kolmen vuoden jälkeen täytyy sanoa että vaikka lautalattioissa näkyy elämisenjälkiä niin pinta ei mistään kohtaa ole kulunut/halkeillut/tikkuuntunut.
Pirjolan kaikissa lautalattioissa tuote on sävytetty Tikkurilan helmenharmaaseen.


Jos satut olemaan samanlaisessa pattitilanteessa maaleinesi, suosittelen kokeilemaan. 




Tuoreita lattian maalausfiiliksiä löytyy ainakin Voikukkapelto Blogista jossa maalaillaan Sateenkaariväreillä.


Millaisia fiiliksiä teillä on lattian maalauksesta ja maaleista? 
Kysy ihmeessä jos jäi joku asia mietityttämään. Tämähän on lähes elämää suurempi aihe, heh.

Kuvat on meiltä. Solmasterin sivuilta näet lisää tuotteella käsiteltyjä lautalattioita.

Mukavaa tätä viikkoa!

.anna.





2 kommenttia:

  1. Kiitoksia tästä vinkistä! Meillä tosiaan on vannottu vanhan ajan lakkaöljymaalin nimeen, mutta ilman muuta muutkin tuotteet aina kiinnostavat vertailumielessä. Tällä kertaa keittiön lattian maalauksessa tosin oli hieman "erilainen" kokemus, kun normalin max parin päivän kuivumisen sijaan lattia kuivui yli viikon! En ymmärrä, johtuiko sävytyksestä vai siitä että maali oli jo muutaman kuukauden vanhaa. Noh, onneksi meillä ei ole mikään kiire, mutta ihan hyvä kun tuli nyt esiin niin tietää varautua, kun pittääpi maalata vielä toinen puoli keittiöstä ;D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Että silleen:) jokaiselle löytyy kyllä lempparit tässä hommassa mutta tiedän kyllä paljon myöskin tapauksia joissa on ollut hieman ongelmia ja sehän ottaa pattiin kun kyse on yleensä isosta muutoksesta. Huomasin juuri että se työhuoneen lattia puuttui kuvista:) täytynee lisäillä. Lauantaina töihin!

      Poista