sunnuntai 18. tammikuuta 2015

Ruokailuhuoneen pinnat

Olen huomannut katselevani sillä silmällä meidän vuonna 2012-2013 remontoitua ruokailuhuonetta.




Ruokailuhuone on näyttänyt suurinpiirtein tältä remontin valmistumisesta lähtien.

 Pidän huoneessa todella paljon näkymistä kohti kesähuonetta (kuvassa vas.) ja olohuonetta (kuvattu olohuoneesta). Pidän huoneen katosta ja kattovalaisimista jotka ovat mieheni toiveesta himmennettävät. Pidän mustista alkuperäisistä liukuovista. Pidän myös helmenharmaasta lautalattiasta.
Olen kuitenkin tullut sellaisiin aatoksiin että tämä huone ei näe itseään, sisintään katsoessaan peiliin.
Tämä tila jossa vietämme paljon aikaa istuen, kahvitellen, ruokaillen, piirrellen ja leikkien.

Olin ajatellut tuohon näkyvälle ikkunaseinälle lisätä sitten jotakin kun oikealla piilossa oleva keittiö remontoidaan. Jotakin elementtejä keittiöstä. 
Avohyllyjä? Laattaa? Raakalautaa?

Sisustuksen puolesta tila ei myöskään koskaan ole tullut valmiiksi. Olemme katselleet nykyistä rikkinäistä ruokapöytää lähinnä sen vuoksi että meille täydellistä yksilöä ei ole tullut vastaan. Tietäisin sen olevan täydellinen silloin jos se menisi hankintalistalla tärkeimpien kohteiden ohi.
Ostimme tuon kuvassa näkyvän vitriinin koska emme löytäneet mistään sitä jonka halusimme.
Matto on taas tarkoitettu eteiseen, ruokailuhuone huutaa matolta lisää kokoa.

Pari viikkoa sitten työpaikalla pohdin asiakkaan, blogituttavan, yhteistyökumppanin kera asiaa ja tulin 
sanoneeksi ääneen että haluaisin ruokailutilasta vihreän. HAHAAA!
Siitä se sitten lähti.
Menin DomDom sisustusliikkeeseen ja valitsin oikean vihreän sävyn. Haluan testata huoneeseen monissa blogeissakin kehuttua Country French maalia joka jättää pinnan eläväiseksi.

1. Seinät maalataan

Seinä saa sitten kumppaniksi pitkän etsinnän tuloksena Linnarp vitriinikaapin mustana. 
Sitten olemme siis vihreän, harmaa, mustia.

2. Vanhat ovet maalataan Uulan ovi ja ikkunamaalilla valkoiseksi

Nyt ovet kenties alkuperäisessä maalissaan ja hiottuna sieltä täältä.
Saamme palettiin mukaan valkoisen joka mielessäni terävöittää hienosti tämän vihreänharmaanmustan - linjan.

3. Kahvinurkkauksemme saa lähteä.

Nyt tarvitaan kevättä ja pehmeyttä. Ripaus puuta.
Kahvinurkkauksen tilalle kaksi Artekin avohyllyä. Koivua. Löysin Torista muutamalla kympillä.

4. Ruokapöytä työnnetään takkaan

Ei sitä myydäkkään kehtaa. Tilalle mitä?
Olen yrittänyt etsiä tilalle / väliaikaispöydäksi Ikean Norden pöytää pitkänä versiona. En ole vain löytänyt sellaiseen hintaan jonka suostuisin maksamaan pöydästä käytettynä tai sitten pöytä on ollut maantieteellisesti liian kaukana. Ruokapöytä vaihtoehtona elää myös DIY. IKEAsta jalat, rautakaupasta pöytälevy. 

Olen myös todella kiinnostunut IKEAn kevät uutuuksista.  Kuva alla.



Alla olevassa kuvassa Lotta Agatonin myynnissä oleva koti. Tykkään paljon tuosta kahden pienemmän pöydän yhdistelmästä. 





5. Kamina / kevyttakka/ porinmatti

Viimeisenä muttei vähäisimpänä. Tilassa on vanha tulisijan paikka. Olemme miettineet siihen jotakin pientä ja söpöä. Olohuoneessa meillä on pönttöuuni mutta pakkasaamuina olisi kätevää kun sisällä on 15-18 astetta lämmintä tuikata ensin pikku söpöläinen tulille puskemaan aamupala pöytään lämpöä ja sitten aloittaa varaavan version poltteleminen.


Aaaahhh, unelmointi on niin ihanaa.
Mutta minäpä olen sellainen nainen että pistän tuumasta toimeen. 


.anna.






Ei kommentteja:

Lähetä kommentti