maanantai 27. huhtikuuta 2015

Viikonloppuna.

Ihana mies! Matkustimme lauantaina koko perheen voimin Helsinkiin. Mies oli järjestänyt hengähdystauon arjen kiireille. Olimme yötä Design Hotelli Klaus K:ssa. Lapset olisivat tahtoneet muuttaa sinne:) ViisVee oli ihan pöyristynyt kun jouduttiin lähtemään ihan oikeeseen kotiin.

Lauantai meni kaupungilla pyöriessä. Päivän kohokohtana kävimme Loistossa parturoitavana ja kammattavana. Oli ihan luksusta istua ihan vaan asiakkaana osaavissa käsissä. Nyt siis tiedän miltä asiakkaistani tuntuu, heh.




Sunnuntai meni sitten aivan päin sitä itteensä. Eihän meillä tullut mieleenkään että Helsingissä voi sataa vettä ja sitähän tuli. Yritettiin myös Veturitallien kirppikselle mutta jono oli aivan liian pitkä kevyissä vaatteissa lasten kanssa jonotella. Ei muuta kuin jengi autoon ja kotiin takan lämmitykseen.

Yllä kaikki kuvat jotka tuli otettua, innostuin pikkasen "selfeet"-hommista :)


Ihanaa viikon alkua kaikille!


.anna.

1 kommentti:

  1. Löysin blogisi etsiessäni uusia blogeja luettavaksi, ja blogini nimi ilahdutti minua kovasti! Mummulani nimi oli nimittäin Pirjola! Blogissani on sinulle pieni haastekin.

    VastaaPoista